Perussuomalaisilla edessään iso nousu ja EU-linjauksen päivitys
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala puhui PerusS:n Oulun piirin kokouksessa Muhoksella lauantaina 24.10.2009 mm. seuraavaa:
PERUSSUOMALAISILLA EDESSÄÄN ISO NOUSU JA EU-LINJAUKSEN PÄIVITYS
Perussuomalaiset ovat edenneet viime vaaleissa voitosta voittoon. Eduskuntavaaleissa 2007 saimme 4,1 % kannatuksen, mutta epäoikeudenmukainen vaalijärjestelmä toi meille vain 5 kansanedustajaa, kun valtakunnallinen kannatus huomioiden edustajia olisi pitänyt tulla 8. Toisaalta laatu on korvannut määrän: 2,5 % paikkamäärällä olemme huomattavasti laskennallista poliittista painoarvoamme merkittävämpi vaikuttaja eduskunnassa.
Kunnallisvaaleissa 2008 otimme voiton, joka enteilee hyvää seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. SMP:n aikana puolueen korkeimmat kannatusprosentit kunnallisvaaleissa olivat valtakunnallisesti samalla tasolla kuin PerusS:n kannatus 5,4 % viime kunnallisvaaleissa. SMP sai kansanedustajia parhaimmillaan 18. Meillä on siis realistinen pohja tavoitella jo seuraavissa eduskuntavaaleissa nousua samalle tasolle.
Viime kesän eurovaalit olivat meille edistysaskel kansainvälisellä rintamalla käytävässä taistelussa itsenäisyyden puolesta rakenteellisen globalisaation syöpää vastaan. Saimme paikan europarlamentista ja solmimme parhaillaan kansainvälisen tason yhteistyösuhteita, joista suomalaisille tulee olemaan vielä hyötyä. Vasta-aineet EU:lle löytyvät EU:n sisältä.
EU on systeemi, jossa valtasuhteet ovat tarkoituksellisesti niin epäselvät, etteivät äänestäjät pysty paikantamaan enää millään demokratian osa-alueella, kuka on vastuussa mistäkin. Näin kansalaisilta viedään usko kriittiseen ja omaehtoiseen vaikuttamiseen. Vaihtoehdoksi tarjotaan, että EU:sta tehtäisiin valtio - Lissabonin sopimus edistää tuota negatiivista kehitystä. Kahdesta huonosta vaihtoehdosta betonoimaton EU-byrokratia, joskin epäselvä sellainen, olisi aina parempi kuin betonoitu EU-byrokratia.
Uskon, että EU-tason yhteyksien ja Lissabonin sopimuksen myötä linjamme suhteessa EU:hun tulee entisestään selkenemään, mikä tarkoittaa jopa EU-kritiikin vaihtumista vaatimukseen erota unionista.
Tässäpä mies joka oli Koko pitkänpäivän Oulun kokouksessa mukana. Vesku piti hyvän puheen. Porukkaa oli mukavasti. Olipa ihan tunkua myös piirin johtopaikoillekin. Päästiin äänestää räpsäyttämään piirin puheenjohtajasta ja piiritoimikunnan jäsenistä. Meillä oli helkkarin mukava kokous ja mikä merkille pantavaa, siellä oli koulutettuja nuoria miehiä ja naisia paljon mukana. Nuo nuoret eivät nykyään ujostele esiintyä. Hyvä, sillä nuorissahan meillä on tulevaisuus. Olen vakuuttunut siitä, että Oulun vaalipiirissä tulee olemaan erittäin hyvät ja koulutetut eduskuntavaaliehdokkaat. Tulemme myös saamaan oman kansanedustajan, se on varma! Me elämme muutoinkin Oulussa noususuhdanteessa, meillä on nyt ollut noin vuoden oma kiinteä toimisto Oulun keskustassa, näköalapaikalla. On muuten hyvä, että puolueemme on päässyt eroon, näilläkin palstoilla esiintyvistä häiriköistä ja hajottajista. Niitä me emme kaipaa koskaan enää riveihimme. Hymyilemme vain heidän tyhjänpäiväisille katkeroituneille kirjoituksille, joihin täällä aina silloin tällöin törmää!
Toivottavasti Oulusta saadaan mies/nainen läpi.
Perussuomalaiset ovat rehellisen veronmaksajan ja yrittäjän asialla. Se on tullut selkeäksi jo monille korkeakoulussa opiskelleelle.